Kun on hyvin lähellä jotain asiaa, niin on aina vaikea nähdä kokonaisuutta. Kokonaisuuden näkeminen vaatii työtä ja ponnisteluja. Työskennellessä on helpompi nähdä negatiivisia yksityiskohtia ja kehityslinjoja. Ihminen nyt vain on rakennettu niin. Siksi aina välillä on hyvä, että joku sanoo ääneen ja summaa sen kaiken hyvän, joka alueellamme tapahtuu ja on tapahtumassa. Eikä pelkästään yksittäisiä tapahtumia, vaan myös kokonaisia kehityslinjoja.
Suomessa suurin osa kunnista kamppailee väestön ikääntymisen lisäksi väestön vähenemisen tuomien ongelmien kanssa. Paimio on kuitenkin sen muutaman kourallisen kuntia joukossa, joissa väki lisääntyy, vaikkakin viimeksi kyse olikin vain paristakymmenestä uudesta asukkaasta.
Kuinka merkittävä tämä suoritus sitten oikein on? Koska Paimiolaiset ovat tunnettuja suunnistusharrastuksestaan, niin käytetään suunnistuskilpailua esimerkkinä. Varsinais-Suomen 27 kuntaa saavat siis kartan kouraansa. Maasto on vaikea, karttaa lukevien henkilöiden osaaminen ja juoksukenkien kunto hieman erilaisia jokaisella kilpailijalla. Myös otsalampun patterien jännitteet vaihtelevat. Maalissa, kun tuloksia tutkitaan , huomataan, että maaliin pääsi vain 8 kilpailijaa, joista Paimio on 7. Kaikki muut hukkuivat matkalla eri syistä. Mikäli kisaan hyväksyttäisiin mukaan kaikki Suomen kunnat, saavutus vaikuttaisi vielä kovemmalta.
Mistä hyvä kisakuntomme sitten johtuu? Puhtaan luonnon, turvallisen, kohtuuhintaisen asumisen ja poikkeuksellisen laajan harrastusvalikon lisäksi on lukuisa joukko asioita, joista saamme olla kiitollisia.
Vaikka usein poliittisia päätöksentekijöitä ja kuntaorganisaatiota kritisoidaan, niin Paimiossa vallitsee pääsääntöisesti hyvä yhteistyön kulttuuri. Tämä on jatkunut jo kauan. Investointeja on tehty viisaasti mm. koulukiinteistöihin ja näin vältytty naapurikuntia kurittavilta home ongelmilta. Työllisyyden hoitomme on esikuva koko Suomen tasolla. Kuvaavaa on, että keskustellessani kaupungin tilannetta arvioivan konsultin kanssa, minulle tuli tunne, että Paimion päättäjien ja kaupunkiorganisaation tekemiä ratkaisuja tullaan tulevaisuudessa hyödyntämään kyseisen konsultin toimesta monissa kunnissa Suomessa.
Paimion yrittäjien keskinäinen yhteistyö on myös noussut aivan uusille tasoille. Sekä maakunnallisesti palkittu yrittäjäyhdistyksemme että muut pienemmät ryhmät tekevät pitkäjänteistä kehitystyötä, joka hyödyttää koko Paimion aluetta. Kaupunkiorganisaation ja yrittäjien yhteistyö on poikkeuksellisen mutkatonta ja luovaa. Tämä heijastuu myös monien yritysten kiinnostukseen sijoittua Paimioon.
Uudet yritysalueemme ovat nyt kansainvälisenkin kiinnostuksen kohteena. Kaikki viittaa siihen, että Paimiosta tulee alueelle merkittävä modernin kiertotalouden hub. Ensimmäinen viite tähän on Suomen johtaviin kiertotalouden toimijoihin pyrkivän Resterin päätös perustaa Paimioon tekstiilin kierrätyksen klusteri.
Elinvoimamme kannalta hyviä asioita tapahtuu nyt niin paljon, että kaikkia niitä on tässä mahdotonta luetteloida. Voi vain huokaista tyytyväisenä, koska Paimio on niin vahvasti elossa.
Mika Ingi