Tiedote SunPaimio

Kevään 2021 aikana SunPaimio on keskittynyt yrittäjien jaksamiseen ja osaamisen kehittämiseen

Yrittäjän jaksaminen on pandemian aikana ollut kovilla. Osalla yrittäjistä syynä on ollut myyntivaikeudet, kun taas osalla toiminta on laajentunut huimaa vauhtia. Molemmissa tapauksissa sekä osaaminen että omien rajojen ja voimavarojen tunteminen ovat tärkeitä.

Koulutuksia

Paimion Kehitys on yhdessä Paimio Yrittäjät ry:n kanssa, tarjonneet sekä laskunhallintaa että jaksamiseen liittyviä ilmaisia koulutuksia kevään aikana. Valitettavasti koulutukset ovat nyt olleet etänä, mutta osallistujia on silti ollut ilahduttavan runsaasti.

Sparrausryhmiä

Pienen yrityksen tärkein voimavara on yrittäjä itse. Siksi olemme kevään aikana käynnistäneet viisi kappaletta neljän yrittäjän sparrausryhmää, joissa on turvallista keskustella oman yrityksen haasteista ja haaveista. Tavoitteena on saada tuen lisäksi tuoreita näkemyksiä omaan liiketoimintaa. Kokeilun kokemukset kerätään syksyllä 2021.

Mika Ingi